Menneet tapahtumat

Suomi Meloo 8.-14.6.2019 Kihniö-Salo
Suomi Meloo tapahtuma on järjestetty vuosittain vuodesta 1985 lähtien. Suomi Meloo on rentouttava ja iloinen liikuntaviikko kauniissa järvi- joki- tai merimaisemissa. Viikko koostuu osuuksista, joiden pituus vaihtelee muutamasta kilometristä jopa noin neljäänkymmeneen kilometriin.
Suomi Meloo 8.-14.6.2019 Kihniö-Salo sitovat ilmottautumiset 30.4.2019 mennessä Miika Vihervuorelle 050-3213144

Lähiseudun luonnonyrtit tutuiksi torstaina 6.6. klo 17.00 LatuRastilla
Tule mukaan Latu Ladyjen järjestämälle villiyrttikurssille.
Kurssin vetäjänä toimii Eila Niskanen Terveys ry:stä
Kurssilla opetellaan tunnistamaan, keräämään, käsittelemään, kuivaamaan
ja säilyttämään luonnonyrttejä.
Aluksi lähdemme luontoon keräämään yrttejä (säävaraus).
Jos mahdollista tuo mukanasi myös muutamia yrttejä, esim. metsämansikan,
vadelman, maitohorsman tai pihlajan lehtiä. Näistä tehdään hiostamalla
yrttiteetä. Nämä pitäisi kerätä jo päivällä, jotta ennättävät
nahistua.
Tehdään myös sokerikukkia ja lehtiä. Näihin Eila tuo kukat, lehdet ja
niiden käsittelytarvikkeet mukanaan.
Lisäksi maistellaan yrttiteetä ja muita yrttijuomia. Tarjolla on myös
yrtti- ja tuorejuustolla koristeltuja voileipiä, smoothia sekä
kuusenkerkkäsiirapilla päälystettyjä keksejä.
Ota mukaasi: Kori tai muovikassi, kertakäyttökäsineet, sakset, lasipurkki
ja toinen rasia sokerikukkien ja lehtien kuljettamiseen.
Kurssi on avoin kaikille. Tarvikemaksu 5 euroa.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen 3.6. mennessä: Ritva Tarvainen puh.
0504348689 tai ritva.tarvainen@luukku.com
Urpon melonta aloittaa melontakauden 25.5.2019 klo10.00
12.5.2019 Yleinen

Kimmeltävä vesi kutsuu Urpon melontaan! Siilin Latu aloittaa melontakauden perinteisesti Urpon-päivän aikoihin. Tänä vuonna tuo tutustumispäivä on lauantaina 25.5.2019 alkaen klo 10.00 Siilinjärven Kanavatien kodalla. Urpon melonta on kaikille avoin, maksuton tapahtuma, jossa pääset kokeilemaan melontaa, sen varusteita ja seuran melontajaoston toimintaa. Seuran kokeneet melojat opastavat ja kertovat toiminnasta rannassa ja kodalla.

Perjantaina 17.5. LatuLeidit järjestävät kaikille avoimen sauvakävelyretken. Ota omat kävelysauvat mukaan.
Lähtö LatuRastila klo 17.30 Patikkalan Laavulle. Edestakaisen matkan pituus n. 7 km.
Laavulla mahdollisuus paistaa makkaraa, ota omat makkarat ja juomista mukaan.
Rohkeimmat voivat käydä uimassa Patikkalan lammessa.
Tehdään tapahtumasta leppoisa liikunnallinen ulkoilutapahtuma, pelataan vaikka lentopalloa ja muitakin pihapelejä.
Unelmien liikuntapäivä 11.5.2019 klo 10-133 Laturastilla
Kohti kesää – Unelmien liikuntapäivä 11.5.2019 klo 10-13 Tule keikkumaan köysiradalla tai kokeilemaan miten muistipeli sujuu ulkona! Miten olisi Tunteet Hukassa-metsäseikkailu? Mitä voit bongata keväisestä luonnosta luuppien avulla? Tai koe vauhdin hurmaa perhemaastopyöräilyradalla. Kaikkia näitä pääset kokeilemaan Kohti kesää – koko perheen unelmien liikuntapäivässä LatuRastilla. Aika on 11.5.2019 klo 10-13 ja paikka LatuRasti, Huvikummuntie 45, […] [LUE LISÄÄ »]

14.4.2019
Suuren kysynnän vuoksi suunnittelemme uutta Mikkelistä lähtevää bussia, joka ajaa Saariselälle. Olemme saaneet muutaman lisäpaikan Holidayclub Saariselälle kokonaishintaan 595€/hlö sekä uutena kohteena Hotelli Riekonlinna, jossa kahden hengen perushuone puolihoidolla maksaa 620€/hlö, kolmen hengen perushuone 560€/hlö sekä saunallinen kahden hengen perushuone 710€/hlö. Lisäksi voimme otta mukaan myös henkilöitä jotka tarvitsevat vain pelkän kyydin Saariselälle tai Kiilopäälle […] [LUE LISÄÄ »]

20.12.2018
KOKOUSKUTSU Siilin Latu ry:n kevätkokous 28.3.2018 klo 18.00 Kokouspaikka on LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi Käsiteltävät asiat mm. tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 sekä muut sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu Hallitus [LUE LISÄÄ »]

LUMIKENKÄILYÄ KUUSLAHDESSA Retkeillään lumikengin Kiukoonmäen maastossa sunnuntaina 24.3. Lähtö on Kuuslahden Juhlatalon parkkipaikalta järven yli maastoon klo 10. Metsässä ja kallioilla kiertelevän maisemareitin pituus on n.5 km. Aikaa taukoineen kuluu vajaa kolmetuntinen. Lumikenkiä ja sauvoja on lainattavissa LatuRastilla retkiaamuna klo 9-9.15 tai etukäteen varaamalla numerosta 0408293912. Siilin Ladun järjestämänä retki on talven viimeinen. [LUE LISÄÄ »]

Kiinnostaako maastopyöräily? Infoilta Laturastilla 12.3 klo 18

Huom! Pyöräilystä kiinnostuneet. Maastopyöräilemään Siilin Ladun lenkeille ja retkille Siilin Latu käynnistää keväällä aikuisten maastopyöräilyn.Yhteiset lenkit sopivat myös aloitteleville harrastajille. Opit ajotekniikkaa ja tutustut uusiin maastoihin sekä saat muilta vinkkejä ja ohjeita harrastuksessasi. Porukassa ajaminen on turvallista. Vaikka olisit jo kokenut maastoajaja, kannattaa silti lähteä mukaan yhteislenkille, tutustut uusiin ihmisiin, löydät uusia polkuja ja ajoseuraa […] [LUE LISÄÄ »]

23.10.2018

Laturasti avoinna tällä viikolla klo10-16, myynnissä juotavaa ja pientä purtavaa !

Hiihtoloman ja laskiaistiistain kunniaksi Siilin Ladun majalla LatuRastilla on tiistaina 5.3. mahdollisuus ”tankata”. Hernekeitto ja pannukakku on majaemäntämme valmistama päivän menu jonka hinta ei päätä huimaa. Tule siis ulkoilemaan LatuRastin ja ympäristön maastoihin hiihtämään, lumikenkäilemään, pyöräilemään tai muuten vain ulkoilemaan ja samalla voit nauttia herkullisen hernekeitto/pannukakku aterian. Maja on avoinna klo 10.00-16.00. Nopeat syö, keittoa ei ole rajattomasti.
Tervetuloa

Kamapörssi Laturastilla 2.3.2019 klo 10.00 – 15.00

Onko sinulla tarpeettomia talviurheiluvälineitä kuten suksia, luistimia, monoja jne. (ei vaatteita). Jos on ja haluaisit päästä niistä eroon niin nyt olisi hyvä tilaisuus. Hinnoittele ja merkkaa välineet selkeästi (toki voit myös lahjoittaa, jolloin hintalapussa pitää olla maininta 0,00€ tai lahjoitus). Tuo välineet LatuRastille kamapörssiin 2.3. klo 9.00 mennessä. Liitä mukaan luettelo varusteistasi ja tietenkin yhteystietosi. […] [LUE LISÄÄ »]

12.2.2019

Räsä-Ukon laturetki 2-3.3.2019

Perinteinen Räsä-Ukon laturetki hiidetään jälleen reitillä Patakukkula-Käärmelahti mahd.Sinikivelle saakka. Osanottomaksu 5€/hlö Pikku Räsä-Ukko sekä kaikki alle 18 v. maksutta. Lähtöaika klo 8.00-12.00 Huoltopisteet ovat auki klo 8.00-16.00 Kunniakirja ja Fontanellan etuseteli annetaan kaikille osaottokorttinsa palauttaneille. Lisätietoja Kunnan liikuntatoimen johtaja Tmo Hyötyläiseltä puh.0447401314.  [LUE LISÄÄ »]

7.2.2019

Perhelumikenkäilyä LatuRastilla sunnuntaina 24.2 klo 10-

Metsä kutsuu, lumikengät odottavat pieniä ja isompiakin kulkijoita
Perhelumikenkäilyä LatuRastin ympäristössä sunnuntaina 24.2 klo
10-13. Kodalla tulet, omat eväät mukaan!
Tervetuloa!
Tiedustelut marjatta p 0407220630

Kuutamolumikenkäilyä ja hiihtoa Laturastinmaastossa 19.2.2019 klo 18-20

Lumikenkäilyä kuutamossa 19.2.2019 klo 18-20 Siilin ladun perinteisellä kuutamoretkellä käydään tällä kertaa Kumpusen Kansankalliolla. Reitin pituus on neljä kilometriä ja kesto vajaa parituntinen. Lumikenkiä ja sauvoja on lainattavissa lähtöpaikalla LatuRastilla. Juomista on hyvä varata mukaan ja otsamppukin mikäli sellaisen omistaa. Lajiin tutustumiseen sopii helpon maaston reitti hyvin. Lopuksi vielä ideoimme maaliskuun retkeä kodalla makkaran paistelun […] [LUE LISÄÄ »]

Järjsestyksenvalvojan peruskurssi 06.02. – 27.02.2019

Hei Joko olet ilmoittautunut? Järjsestyksenvalvojan peruskurssi  06.02. – 27.02.2019 Ahmon koululla. Ilmoittautuminen kansalaisopiston sivulla päättyy 30.01.2019. Kysymukset siilinlatu@gmail.com tai Jorma 0442103317 [LUE LISÄÄ »]

Retkeilijän vinkkejä 18.2 klo18

Retkeilijän vinkkejä 18.2https://siilinlatu.suomenlatu.org/wp-content/uploads/sites/25/2019/02/Toimintasuunnitelma-ehdotus-2019-1.pdf [LUE LISÄÄ »]

Savokarjalan latualue järjestää yhteisen hiihtoviikon keväällä 2019  30.3-6.4 siten että retkikohteita on kaikkiaan 5 eli Kilpisjärvi, Särkijärven majat Muoniossa, Ylläs, Kiilopää ja Saariselkä.

Retkikohteet on valittu siten, että tarjotaan jokaiselle jotakin, eli upeita tunturimaisemia, omaa rauhaa, ja hiljaisuutta, monipuolisia liikuntavaihtoehtoja, hiihto, laskettelu, lumikenkäily, ja mukana on myös kohteita joissa on iltaelämää.

Hiihtoviikolle pääset kyytiin Mikkelistä, Varkaudesta, Kuopiosta, Siilinjärveltä, Joensuusta, Outokummusta ja Iisalmesta. Iisalmessa jakaudutaan eri retkikohteisiin meneviin busseihin. Lähde rohkeasti mukaaan ja tutustu uusiin upeisiin retkikohteisiin ja uusiin latuihmisiin savokarjalan alueelta!

Kohteet ja Majoitusvaihtoehdot ovat seuraavat:

Kilpisjärvi; Kilpisjärven retkeilykeskus, Saana tunturin juurella,  majoitus kahden-neljän hengen huoneissa tai mökeissä: Kilpisjärvellä on upeat tunturimaastot, melko suppea latuverkosto, mutta joka päivälle on tarjolla opastettuja retkiä lähituntureille. Lisätietoja www.kilpisjarvi.info tai www.kilpisjarvi.net

Hinnat: 1hh tai mökki 785€/hlö 2hh tai mökki 605€/hlö  3hh tai mökki 515€/hlö

4hh tai mökki 480€/hlö

   Riemua LatuRastilla

 

Maanantaina 4.2. lo 16-19 LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi

Tule loihtimaan talven komein lumiveistos muotinavulla, kelistä viis!
Kokeile myös tarkkuuttasi leikkimielisen kurlinki-pelinparissa; kuka perheestäsi voittaa?
Timanttipolulla tiirailet pimeässä metsässä tuikkivia merkkejä, jotka johdattavat sinua eteenpäin. Mitähän polun päässä on?
Ainakin tulet kodalla , mehutarjoilu ja ensiapurasteja kaiken ikäisille! Tekevälle kun aina välillä sattuu. Ja ehkäpä polun päästä löytyy vielä jokin yllätys!
Koko perheelle sopiva sisältö, suositusikä 1-vuotiaasta ylöspäin.
Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Järj. Siilin Latu, Tunturikerho Tsietsa ja SPR/Siilinjärvi

 

Perhemaastopyöräilyä koko perheelle sunnuntaisin
klo 16.00 – 18.00 alkaen 6.5.2018.

Kokoontuminen LatuRastin kodalle, jossa tulet ja mahdollisuus omien eväiden nauttimiseen sekä aloituskerralla opastusta pyörän huoltoon. Pienemmille pyöräilijöille on oma merkitty reitti, isommille vapaata tai ohjattua maastopyöräilyä.
Seuraavat kerrat 2 viikon välein 20.5, 3.6, 17.6, 1.7, 15.7, 29.7, 12.8, 26.8, 9.9 ja 23.9
Klo 16.00 – 18.00

Järjästäjänä Siilin Latu ja MLL

Latuleidien luonnonkosmetiikka ja yrttijalkakylpy –ilta

Nyt sinulla on oiva mahdollisuus tutustua luonnonkosmetiikan ja yrttijalkakylvyn tekoon

to 17.1.klo 18.00.

Illan toteuttaa Eila Niskanen Terveys ry:stä. Eila kertoo myös Terveys ry:n toiminnasta.

Yrttijalkakylvyn tekoon ota oma ämpäri ja luonnonkosmetiikan tekoon pieni purkki mukaan.

Myös sauna on lämpimänä. Varaa mukaasi n. 5 € tarvikekulujen kattamiseen.

Ennakkoilmoittautumiset 14.1. mennessä ja lisätietoja Ritva Tarvainen puh.050 4348689 ritva.tarvainen@luukku.com.

 

Uudet pyöräilyliivit käyttöön

Pyöräretki Ahvenanmaalle 9. – 13.7. 2018

Siilin Latu järjestää Savo-Karjalan latualueen pyöräretken Ahvenanmaalle, majoitus Kastelholms Gästhem.

Hinta 275 €/h sisältää laivamatkat Turku-Ahvenanmaa-Turku sekä ruokailun laivalla (Turku-Tukholma autolautta), majoitus 3 – 4 hh sisältää myös aamiaisen. Retkellä on koko ajan sama majoituspaikka, josta voi tehdä päiväretkiä Ahvenanmaan saaristossa.

Mahdollisesti sovitaan kimppakyytejä Turkuun ja takaisin.  Maarianhaminan satamasta voi halutessaan vuokrata pyörän.

Lisätietoja saat Matti Silanderilta Siilin Ladusta.

Ilmoittautuminen 1.4. -31.5.2018 Matti Silander 044 2185280 matti.silander@suomi24.fi

Siilin Ladun Tiedote 2 2018

Siilin Ladun ylimääräinen yleinen kokous 15.12.2018 klo 16

 

Siilin Latu ry:n ylimääräinen yleinen kokous 15.12.2018 klo 16.00.

Kokouspaikka on LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi

Käsitellään mm. puheenjohtajan valinta vuosille 2019-2020,

sekä sääntöjen muuttaminen, toinen käsittely.

Sääntömuutosesitykset löytyvät Siilin Ladun tiedotteesta 2-2018.

Tervetuloa!

Hallitus

 

Latu Rastilla 15.12. klo 17.00 (tasku- tai otsalamppu mukaan)

On vilinää, melskettä, helinää helskettä pienten tiukujen On korvia, tupsuja, pulleita massuja, lapsia vilisten. Ja tähtöset tuikkivat lyhtyinä kilpaa noin hangelle loistaen, kun kaikki nyt juhlahan kulkunsa suuntaa arvannet kai sen. Kas, nythän joulu taas. Ja valmiina majalla tonttujen keittämä joulupuuro on kun kaikki nyt saapuu piiloistansa joulun viettohon.

 

Tervetuloa viettämään pikkujoulua kanssamme Latu Rastille. P.S. Ota mukaan otsa- tai taskulamppu.

 

KOKOUSKUTSU

 

Siilin Latu ry:n syyskokous 22.11.2018 klo 18.00.

Kokouspaikka on LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi

Käsitellään mm. henkilövalinnat, toimintasuunnitelma ja talousarvio 2019

sekä sääntöjen muuttaminen, ensimmäinen käsittely.

Lue etusivulta Siilin Ladun tiedote 2-2018.

Kahvitarjoilu

Tervetuloa!

Hallitus

 

 

Vielä kerran ennen syysmyrskyjä lähdetään kokeilemaan melontataitoja koko perheen voimalla.

Siis perhemelonta ilta Kanavatien rannassa 5.9. klo 17.30. Kodalla palaa tulet joten ota makkaraa mukaan tai jotain muuta mitä haluatkaa paistaa kodan tulilla.

Nyt on kuitenkin huomioitava säävaraus, joten seuraa ilmoittelua.

Maastopyöräilyä koko perheelle sunnuntaisin klo 16-18.
Kokoontuminen LatuRastin kodalle, jossa tulet ja mahdollisuus omien eväiden nauttimiseen sekä aloituskerralla opastusta pyörän huoltoon. Pienemmille pyöräilijöille on  oma merkitty reitti, isommille vapaata tai ohjattua maastopyöräilyä.
Viimeinen kerta tänä syksynä 23.9.2018 klo 16-18.

kuussa nukutaan yö ulkona – YHDESSÄ! 

Suomen Latu haastaa lauantaina 8. syyskuuta suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona. Majoitteena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka kuusen alus. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä maastossa. Lähde Tsietsan ja Siilin Ladun mukaan viettämään mieliinpainuva ilta ja yö Tiilikkajärven mahtavissa maisemissa. Yövymme Venäjänhiekan upealla rannalla jonne matkaa Sammakkotammen parkkipaikalta kertyy vajaa neljä kilometriä kävellen joten lapsetkin jaksavat moisen matkan kulkea. Venäjänhiekalle pääsee myös meloen, kajakkeja voi kysellä Siilin Ladulta. Tapahtuma toteutetaan omatoimiretkenä eli omin majoittein ja eväin. Varaa mukaan otsalamppu sekä juomavettä ellet halua käyttää/keittää Tiilikan vettä. Jotain ohjelmaakin illan mittaan on, katsotaan mitä repusta löytyy.

Järjestäjät lähtevät taivaltamaan Sammakkotammen parkista puolenpäivän aikaan. Tule ja tuo mukanasi ystävät ja vaikka lastenlapset.

Tiedustelut Seija Vihervuori 040 8672593 tai seija.vihervuori@elisanet.fi

TÄRKEINTÄ ON NUKKUA YÖ ULKONA- YHDESSÄ

 

Urpon melonta 27.5.2018

Kimmeltävä vesi kutsuu Urpon melontaan!  Siilin Latu aloittaa melontakauden perinteisesti Urpon-päivän aikoihin. Tänä vuonna tuo tutustumispäivä on sunnuntaina 27.5.2018 alkaen klo 12.00 Siilinjärven Kanavatien kodalla. Urpon melonta on kaikille avoin, on maksuton tapahtuma, jossa pääset kokeilemaan melontaa, sen varusteita ja seuran melontajaoston toimintaa. Seuran kokeneet melojat opastavat ja kertovat toiminnasta rannassa ja kodalla. Arvomme kaikkien […] [LUE LISÄÄ »]

7.5.2018

Melontajaosto järjestää

Suomi Meloo -tapahtuman järjestämisestä vastaa Suomi Meloo ry. Yhdistyksen jäseniä ovat Suomen melonta- ja soutuliitto ry ja Suomen Latu ry.
Siilin Latu järjestää palaverin tapahtumasta  LatuRastilla 10.4. klo 18.00 alkaen. Tervetuloa mukaan kaikki melonnan ystävät. Tapahtumahan starttaa Kuopiosta joten nyt olis helppoa lähteä joukolla mukaan
Suomi Meloo -tapahtuman järjestämisestä vastaa Suomi Meloo ry. Yhdistyksen jäseniä ovat Suomen melonta- ja soutuliitto ry ja Suomen Latu ry.
Siilin Latu järjestää palaverin tapahtumasta  LatuRastilla 10.4. klo 18.00 alkaen. Tervetuloa mukaan kaikki melonnan ystävät. Tapahtumahan starttaa Kuopiosta joten nyt olis helppoa lähteä joukolla mukaan

Siilin Latu järjestää ohjattua lumikenkäilyä Tarinaharjun-Patakukkulan maastossa lauantaina 13.1.2018

Retkelle lähdöt LatuRastilta klo 10.
Lumikenkiä ja sauvoja on lainattavissa lähtöpaikalla.

Valittavana on aloittelijallekin sopiva lyhyt, helpohko reitti tai vähän vaativampi 4 km reitti, jonka leppoisaan kulkemiseen menee aikaa noin 2 tuntia.
Lämmintä juomista on hyvä varata mukaan.
Lapsille on Kodan läheisyydessä kaksi omaa reittiä, jotka voi kiertää pikku kisana vaikka vanhempien kanssa.

Kota on tapahtuman ajan retkeläisten käytettävissä vaikkapa makkaranpaistoon. Tervetuloa mukaan koko perheen kanssa.  Osallistujien kesken arvotaan käytetyt Morpho-lumikengät.
–  Yhteyshenkilö Antero Konttinen  p. 040-8293912.


Lumikenkäretkiä talvella 2018

31.01. klo 18.00 Sinisen täydenkuun retki, Haaparinne.

Kokoontuminen Metsäkoulun P-paikalle, (ennakkoilmoittautuminen)

10.02. Lumikenkäilyyn tutustuminen Kasurilan Hiihtokeskuksella.

24.03. klo 11.00 Lumikenkäretki Ala-Siikajärvelle.

Tarkempaa tietoa lähempänä ajankohtaa.

Retket omavaraisia, eli omin eväin.

Yhteyshenkilö Antero Konttinen, puh. 040 829 3912

_______________________________________________________________________________

Muumien lumikenkäily -tapahtuma koko perheelle 

Lauantaina 20.1. klo 14-16

Tule mukaan nauttimaan talvisesta luonnosta LatuRastin lähimaastoon ja tutustumaan ohjatusti lumikenkäilyyn muumien viitoittamalla polulla!

Lumikengät saa järjestäjän puolesta maksutta . Laita päälle ulkoiluun sopiva vaatetus ja jalkaan tukevat varrelliset kengät. LatuRastin kodalla on tulet. Omat eväät mukaan!

Osoite :Huvikummuntie 45, Siilinjärvi

Tapahtuman järjestävät Siilin Latu ja Suomen luonnonsuojeluliiton Siilinjärven yhdistys

Tiedustelut: marjatta.nuutinen@gmail.com ja jaana.hiltunen@live.fi 


Hiihtoviikko Kiilopäällä 31.03-07.04.2018.

Hiihtoviikolle Kiilopäälle on vielä vapaita paikkoja

Imoittautua voi 31.12.2017 mennessä.

Hinta jäsenille on 530 €, majoitus hotellissa 2 henk/huone.

Täysihoito aamiainen,retkieväät ja päivällinen + sauna.

Yhteiskuljetuksen hinta selviää lopullisen lukumäärän selvittyä.

Ilmoittautuminen siilinlatu@gmail.com

Lisätietoja Jorma Häkkinen 044 210 3317

Samalla toivotan teille kaikille HYVÄÄ UUTTA VUOTTA.


LatuLeidien keilailta 22.11. klo 19

LatuLeidien hohtokeilaus sai loistavan vastaanoton joten jatketaan hauskanpitoa.
Eli tule hohtokeilaamaan LatuLeidien iloisessa porukassa keilahalli Siilinhohtoon (kylpylä Fontanellan tiloissa). Ratamaksu 23€ joka jaetaan keilaajien kesken (2-3 hlöä/rata), kenkävuokra 1€ pari.
Ennakkoilmoittautumiset ratavarauksen vuoksi  ma 13.11. mennessä Terttu Järvinen, puh. 044 3442313 tai sähköposti jrvinenterttu gmail.com
Paikalla oltava klo 18.45!
Tervetuloa


Hämärähommia – lasten lyhtypolku LatuRastilla 28.11. klo 17-19

Siilin Latu ja tunturikerho Tsietsa järjestävät yhdessä lasten lyhtypolun tiistaina 28.11. klo 17-19.
Lapset kulkevat polun vanhempien kanssa, mukaan tasku- tai otsalamput kaikille. Lopuksi mehu- ja piparitarjoilu, kodalla myös makkaranpaistomahdollisuus.
Tiedustelut iltaisin klo 18-20 Seija Vihervuori, puh. 040 8672593.

Tervetuloa!


Puurojuhla 25.11 klo 17 LatuRastilla

Vietämme pikkujoulua puurojuhlan merkeissä, myös torttukahvit on luvassa.
Tervetuloa mukaan!


 Pirpanoiden piparitalkoot 24.10. klo 16.30-19

Leivotaan yhdessä lasten kanssa pipareita, mukaan mahtuu 20 pikku leipuria. Ota mukaan omat kaulimet ja rasia valmiille pipareille mutta älä ota omia muotteja. Ilmoittautumiset tekstiviestillä tai sähköpostilla 22.10. mennessä Seijalle, puh. 040 8672593 tai seija.vihervuori@elisanet.fi.


Pyöräilykauden päätös su 24.09. klo 15.00 alkaen

Laturastilla. Sauna lämpiää.


Metsämörrin lettukestit 26.9.2017

Siilin Latu järjestää yhdessä tunturikerho Tsietsan kanssa Metsämörrin lettukestit 26.9.2017 klo 17.00-19.00 LatuRastin kodalla, os. Huvikummuntie 45, Siilinjärvi. Seikkaillaan Metsämörrin kanssa, paistellaan lettuja ja maistellaan lämmintä mehua.
Tervetuloa!

Tied. Marjatta Nuutinen p. 040 7220630


Ruskaviikko: Nonparelli-maja Kiilopää vko 37, 9.-16.9.2017

Tilaa 15 hengelle, majan kokonaishinta 1200€ joten yksikköhinta määräytyy lähtijöiden mukaan.
Ruokailut ja kimppakyydit eri hintaan.
Linkki Nonparellin sivuille: http://www.huvila.net/cgi-bin/pager.cgi?huvila=638&kieli=suomi
Ilmoittautumiset 15.8. mennessä Olavi Oinonen puh. 044 2103316
tai sähköpostilla olavi.oinonen@dnainternet.net

Varaustilanne 15/15


Mennään metsään 2.-3.9.

Siilin Ladun ja Mll Siilinjärven paikallisosaston yhteinen perheretki Älänteelle 2-3. syyskuuta 2017
Mennään metsään. Tutkitaan luontoa. Leikitään. Kalastetaan. Nukutaan teltassa. Syödään herkkuja. Uidaan. Nauretaan.
Tätä kaikkea ja muuta mukavaa on luvassa yhteisellä perheretkellä Älänteelle. Tukikohtana on Näätähiekan leirikeskus Lapinlahdella. Paikalle saavutaan omilla autoilla. Tarvittaessa järkkäillään kimppakyytejä. Oma teltta ja evästä mukaan. Tarjoamme mukavaa ohjelmaa lapsille ja lauantaina päivällistä. Mukaan mahtuu 10 perhettä. Ilmoittaudu mukaan 15.8 mennessä: siilinjarvi.mll.fi
Yhdessä hyvää! –100 lahjaa lähimmäiselle


Kiilopäälle Nonparelli-majalle lähtijöiden palaveri 31.8. klo 18

Sovitaan LatuRastilla kimppakyydit yms. yhteiset asiat.
Tied. Olavi Oinonen p. 044 2103316


Leppoisat pyöräilylenkit tiistaisin elokuussa

Kaikenkuntoisten pyöräilylenkki lupsakassa seurassa, sopii myös lapsiperheille.
Lähtö Fontanellan parkkipaikalta klo 18.00, suunnitellaan reitti yhdessä. Muista juomapullo ja kypärä!
Yhteyshenkilö Seija Vihervuori p. 040 8672593

Pyöräilylenkit elokuussa

Pyöräilyjen lähtö on aina Fontanellan paikoitusalueelta. Tiistaisin klo 18.00 pyöräillään helpohkot 25-30 km reitit ja lauantaisin klo 9.00 pari kertaa kuukaudessa  70-120 km. Tiistaisin ei vauhti päätä huimaa, eikä pitemmillä kuukausilenkeilläkään, jolloin kohtuullinen peruskunto on tietysti eduksi.Retket ovat avoimia kaikille.
Ei osallistumismaksua, ainoastaan kypäränkäyttö on vaatimuksena
Yhteyshenkilö Matti Silander 044 218 5280

Melontajaosto järjestää

  • maanantaisin klo 18 melontoja Kanavatien vajalta
  • osallistuu lähiseudun melontatapahtumiin
  • ohjattuja melontoja ja TYHY-melontoja
  • vuokraa edullisesti kesämökkikäyttöön soveltuvia kajakkeja

Kesän 2017 maanantaimelonnat alkavat 29.5.2017 ja loppuvat syyskuun alkupuolella
Melomme ryhmässä taukopaikalle, missä noustaan maihin ja pidetään evästauko nuotion äärellä. Taukopaikkoina toimii Haalaisen laavu tai muu lähistöllä oleva sopiva ranta.
Varustus: Sopiva asu kelin mukaan ja kuivat vaihtovaatteet esimerkiksi muovikassiin tai vesitiiviiseen varustesäkkiin. Kannattaa varautua mahdollisiin sään muutoksiin. Kännykät ja muut varusteet kannattaa pakata vesitiiviiseen pussiin. Mukaan juotavaa ja pikku purtavaa taukopaikalle.
Melonnan järjestäjänä Siilin Latu voi
perua retken esimerkiksi vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi tai vaihtaa retken kohdetta ja kestoa
päättää retkelle osallistumisesta. Esim. sääolosuhteet voivat edellyttävät melontakokemusta.
Aikataulu
Klo 17.30 alkaen otamme varusteet esille ja varustaudumme vesille.
Klo 18 lähdemme melomaan.
Melonta-aika ja matka vaihtelee melojien kokemuksen mukaan
Melonnan jälkeen kajakit puhdistetaan ja varusteet laitetaan paikoilleen.
Edellytykset
Osallistumisvaatimuksena uimataito ja normaali kunto. Tajunnan tai tasapainon menetystä aiheuttavista sairauksista tulee kertoa vetäjälle. Vetäjän ohjeita pitää noudattaa rannassa ja varsinkin matkalla. Myös ensikertalaiset voivat osallistua ja maanantaimelonta on hyvä tilaisuus tutustua melontaharrastukseen.
Hinnat 2017
Melonta maksetaan käteisellä, varaathan tasarahan!
Maanantaimelonnan osallistumismaksu sisältää kajakin, melan, aukkopeitteen ja melontaliivit.
– Siilin Latu ry:n jäsenet 5 €, muut 10 €.

Muut vuokrat
– kajakkivuokrat 10 €/vrk, 40 € / vk.
– melonnanohjaus: 2 ohjaajaa 4 – 5 kajakkia / 3 tuntia 150 €.
– tyhymelonta 2 ohjaajaa, max 10 henkilö, 25 €/henkilö.
– kajakinkuljetuskärrin vuokrata meiltä vuokrattujen kajakkien kuljetukseen 40 € / vrk.

Maanantaimelonnat elokuussa

Maanantaimelonnat Kanavatien kanoottivajalta klo 17.30
Katso tarkemmat tiedot toimintamuotojen pudotusvalikosta kohdasta melonta


Perhemelonta 23.8. klo 17.00-20.00

Tule viettämään perhemelontailtaa Kanavatien rantaan keskiviikkona 23.8. klo 17.00-20.00.
Melonnanohjaajat opastavat vasta-alkajia ja kodassa on tulet makkaranpaistoa varten. Pienemmille taapertajille omaa ohjelmaa kodan ympäristössä.
Kahvi- ja mehutarjoilu.

Tiedustelut Terttu Järvinen p. 044 3442313


Melonnan alkeiskurssi 11.-13.7

Siilin Latu järjestää melonnan alkeiskurssin 11.-13. heinäkuuta klo 18.00 Kanavatien rannassa kanoottivajalla.
Kurssi käsittää kolmena iltana yhteensä 10 h koulutusta Suomen Melonta- ja Soutuliiton suositusten mukaisesti, sisältäen: melonnan perustekniikat, eteenpäin melonta, kajakin ohjaaminen, melontaturvallisuus, varusteet, melonnan lajit ja harrastusmahdollisuudet.
Kurssi antaa hyvät valmiudet opetella melontaa itsenäisesti eteenpäin sekä mahdollistaa kanoottien vuokraamisen ja retkille osallistumisen. Kurssi sisältää opetuksen, Opi melontaa-kirjasen ja kurssitodistuksen. Kurssin hinta on 70/hlö.

Ilmoittautumiset ja lisätietoja: Jarmo Tuhkanen
jarmo.tuhkanen@gmail.com, p. 0400-194069 klo 16 jälkeen


Pihapeli-ilta perheille 6.7. klo 18.00-20.00

Pelaillaan pihapelejä, etsitään geokätköjä ja opetellaan frisbeen alkeita. Kodassa tulet makkaranpaistoa varten, omat eväät.
Yhteyshenkilö Seija Vihervuori p. 040 8672593


Nuku yö ulkona – rakastu kesäyöhön 17.6.

Tule LatuRastille ja rakastu villiyrtteihin ja kesäyöhön!
Nuku yö ulkona koko perheellä Suomen Luonnonpäivänä lähimetsässä !
Klo 16.30-18.00 villiyrttiretki Piia Martikaisen opastuksella
Klo 16-19 ilmoittautuminen yöpymistapahtumaan LatuRastin lähialueella
Tarjolla halukkaille opastusta retkeilyyn, teltan pystytykseen, trangian käsittelyyn tai mahdollisuus varata paikka puolijoukkueteltassa yöpymiseen. LatuRastin tilat ovat käytettävissä tarvittaessa.
Klo 18-21 paistetaan ja syödään nokkoslettuja LatuRastin kodalla,
myös omia eväitä voi valmistaa nuotiolla.
Frisbeegolfkorit- ja kiekot käytössä koko illan
Tapahtuma alkaa 17.6 klo 16 ja päättyy 18.6 klo 12.
Osoite Huvikummuntie 45, Siilinjärvi.
Tapahtuma on maksuton, järjästäjänä Siilin Latu ja Tunturikerho Tsietsa
Tiedustelut Eero Nuutinen p 0440579427 tai
Marjatta Nuutinen p. 0407220630 tai marjatta.nuutinen@gmail.com


Yölaulajalintujen kuunteluretki Iso-Jälän ympäri
pyöräillen maanantaina 12.6.2017

Retkelle lähdetään Kasurilan Hiihtokeskuksen paikoitukselta klo 21.30.
Pyöräillään rauhallisesti ajellen Iso-Jälän ympäri. Pysähdellään välillä
kuuntelemaan yölaulajalintuja ja muitakin kesäyön ääniä.
On mahdollista, että esimerkiksi kaulushaikara, viitakerttuset ja satakielet
olisivat silloin äänessä.

Oppaana toimii siilinjärveläinen lintuharrastaja Markku Ukkonen.

Retken arvioitu kesto on noin 2,5-3 tuntia, joten lämmin vaatetus,
lämmintä juotavaa ja kiikarit reppuun. Retki on avoin kaikille
yölaulajalintujen konserteista kiinnostuneille, tervetuloa mukaan.

Tuulisella ja sateisella säällä retki peruuntuu, toteutumisen voit
varmistaa retkipäivänä 0500-947141 Jarmo / Liisa


Maastopyöräily tutuksi -koulutus 23.-24.5

Suomen Ladun maastopyöräily tutuksi-kiertue pysähtyy Siilinjärvellä toukokuussa. Tilaisuudessa esitellään lajia ja sen välineitä, mukana on 12 pyörää joita voi testata. Lisäksi tilaisuudessa saa opastusta ajotekniikasta, varusteista, pyörän huollosta ja tietoa reiteistä ympäri Suomen. Tapahtumaan mahtuu n. 20 osallistujaa molempina päivinä. Pyöräilemme LatuRastin maastossa.
ti 23.05. klo 17.30 pyöräilijät, joilla ei ole kokemusta maastossa ajamisesta
ke 24.05 klo 17.30 maastopyöräilyä aiemmin kokeilleet ja harrastaneet
Keskiviikkona on mahdollisuus kokeilla pyöriä klo 13.00 eteenpäin.
Ilmoittautumiset 19.5. mennessä Jorma Häkkinen 044 210 3317 tekstiviestillä tai s-postina
siilinlatu@gmail.com


Senioripyöräily 24.5.

Matalan kynnyksen senioripyöräily jossa vauhti tai matka ei päätä huimaa.
Lähtö Fontanellan parkkipaikalta klo 18.00, suunnitellaan reitti yhdessä.
Yhteyshenkilö Seija Vihervuori p. 040 8672593


Villiinny keväästä 20.5.2017 klo 10-14

Juhli keväistä Suomen Luonnon päivää ja Suomi 100 – juhlavuotta tulemalla perheluontoretkelle lähimetsään! Siilin Ladun ja Tsietsan perhetoimijat ovat koonneet vinkkejä perheretkeilyyn , joihin voit tutustua kiertämällä noin kilometrin mittaisen luontopolun LatuRastin lähimetsässä la 20.5 klo 10-14 välillä. Rasteilla voit tutustua majoitteisiin, ruuan valmistukseen retkellä, saada vinkkejä retken suunnittelusta ja paikantamisen apuvälineistä. Jos kevät etenee suotuisasti ja kuori irtoaa pajusta, voidaan kokeilla saataisiinko pajupillitkin soimaan! Ja millainen mahtaa olla lintujen konsertti tuona päivänä? Luontopolulle ovat kaikki tervetulleita ; koko perheellä, ihan yksin tai kaverien kanssa. Opastus Huvikummuntieltä. Tarjolla mehua!

Yhteyshenkilö Marjatta Nuutinen p. 040 7220630


EA I-kurssi 22.-23.4

Siilin Latu järjestää jäsenilleen Ensiapu I-kurssin 22.- 23.04.2017 klo 9-16. Lauantaina 22.04 koulutus on LatuRastilla ja su 24.04 Nuorisotalolla. Yhdistys maksaa koulutuksen jäsenilleen ja toivottavasti jokaisesta toimikunnasta (lajista) olisi osallistujia. Ilmoittautuminen ja tiedustelut 14.04 mennessä Jorma Häkkinen s-posti siilinlatu@gmail.com  tai tekstiviesti 044 210 3317.


Latu Leidit kokoontuvat jälleen 2.3.2017 klo 17.30.

Tällä kertaa lähdemme ensin lumikenkäilemään otsalamppujen (oma lamppu mukaan) valossa Huvikummun maastoihin. Reippaan lenkin jälkeen meitä odottaa keittoillallinen majalla. Lähtöpaikkana LatuRastin maja, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi. Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoomme!
P.s. Ei olisi pahitteeksi jos pystyt ilmoittautumaan ennakkoon Seijalle puh. 040 8672593 tai Tepalle puh. 044 3442313.


Hiihtolomaviikon ohjelma LatuRastilla

LatuRasti, puffetti ja kota avoinna ma 6.3.-pe 10.3. klo 10-15.
Koko perheen ohjelmaa klo 10-12, mm. lumileikkejä, lumikenkäilyä, liukurimäki, hiihdonopastusta.
Kodassa tulet makkaranpaistoon ja sisällä touhupiste.


Kuutamohiihto 10.3.klo 19.00 Kanavatien kodalta

Mikäli jäätilanne sallii hiihdetään Siilinlahden jäällä, muutoin hiihto siirretään LatuRastin maisemiin.
Lapsille erillinen pikkulenkki.
Mehutarjoilu kodassa.


Lumikenkäretki Vuorilammelle 11.3.

Talsimme lumikengillä retkeilymaastossa Kuopion Vuorilammen laavulle. Lähtö on Puuilon parkkipaikalta (Leväsentie 5) klo 10. Siilinjärveltä lähdemme linja-autoasemalta klo 9.15 kimppakyydeillä. Retken kesto on n. 3-3,5 tuntia. Omat eväät ja juomat vain reppuun ja makkaranpaistoonkin on mahdollisuus.

Lumikenkäretki Laukanlammen majalle 25.3.

Vielä 25.3. käymme Laukanlammen majalla. Lähtö sinne on klo 10 Neulaskujan päästä Honkamäen luistinradan takaa. Retken kesto on n. 3-3,5 tuntia. Omat eväät ja juomat vain reppuun ja makkaranpaistoonkin on mahdollisuus.

Hyvillä, oikein kiinnitetyillä lumikengillä eteneminen maastossa on joustavaa ja vaivattoman helppoa toisin kuin Latu&Polku 1/2017 lehden kansikuvan poseeraajalla, jolla näyttäisi lumikengän kanta olevan lukitusasennossa, jolloinka jalkoja joutuu nostelemaan niin luonnottomassa asennossa, että polvet ovat vaarassa kipeytyä.

Tiedustelut retkistä ja lumikenkien ja sauvojen ennakkovaraukset:
antero.konttinen@hotmail.com tai p. 040 8293912


Lumikenkäretki Patikkalaan 11.2.2017

Kenkäillään kuutamossa LatuRastilta Patikkalan laavulle

Tiedustelut: antero.konttinen@hotmail.com tai p.0408293912

ps.Kyllä kuutamohiihtelykin on mahdollista ainakin golfkentän ympäristössä ja sitten valoissa patikkalaan


Siilin Latu järjestää retkiruokakurssin 18.2.2017 LatuRastilla klo 9 -15

Kurssilla käydään läpi retkiruokailun kehitystä ”nötkötistä nuudeleihin” ja neuvotaan kuivattamaan sekä valmistamaan retkiruokia itse. Ota omat retkiruokailuvälineet mukaan.
Kurssin hinta on 20€/hlö ja max. osallistujamäärä 20 hlöä.

Ilmoittautumiset Rami Mikkoselle sähköpostitse ramimikkonen@gmail.com, kerro ilmoittautuessasi mahdolliset ruoka-aineallergiat


SUKELLA TALVEEN – MAAILMAN SUURIN HIIHTOKOULU
Siilin Latu kutsuu kaikkia avoimeen Suomi 100-vuotta juhlavuoden ensimmäiseen tapahtumaan LatuRastille 4.2.2017 klo 10-14. Ajatuksena on saada mahdollisimman moni suksille vaikka edes vartiksi.
Intersportin pojat ovat paikalla opastamassa suksien valinnassa sekä voitelussa. Perinteisen sekä vapaan tyylin hiihtoon saat myös vinkkejä ja voit kokeilla lumikenkiä tai laskea mäkeä pulkalla ja liukurilla. Tai kokoa nelihenkinen joukkue ja tule mittelemään kuinka tandemsukset luistavat.
Tapahtumapäivänä jäseniksi liittyneiden kesken arvotaan LatuRastin vuokrapaketti
Mehutarjoilu maksutta, puffetti
Tervetuloa

LatuLeidit kokoontuu jälleen

Siilin Ladun LatuLeidit kokoontuvat jälleen perjantaina 14.10 LatuRastille. Sauna on lämmin klo 19 alkaen, sitä ennen voi kipaista omatoimisesti lenkillä Pataskin mainioilla lenkkipoluilla. Illan teemana on syksyn satoa eli mennään nyyttäriperiaatteella. Jos sinulla on kesän ja syksyn sadosta jotain tarjottavaa, nappaa se mukaasi niin maistellaan yhdessä. Kesän muistoja ja syksyn ruskakuvia katsellaan myös, ne on näppärä ottaa muistitikulla matkaan. Illan mittaan suunnitellaan myös tulevia tapaamisia. Tied. Seija puh. 040 8672593

Tervetuloa kaikki entiset ja uudet LatuLeidit!


Siilin Ladun pyöräretket kesä 2016

3.5 Lentoasema – Vuorela 30 km
10.5 Hamula – Koivusaari 24 km
14.5 Maaninkajärven ympäri 70 km
17.5 Ystävyyden maja – Pöljä 25 km
24.5 Kolmisoppi – Kuuslahti 26 km
31.5 Tikkalansaari 35 km
4.6 Länsirannan lenkki 109 km
7.6 Vehkasuo – Käärmelahti 40 km
14.6 Räimä – Kehvo 30 km
21.6 Hoikki – Kolmisoppi 26 km
28.6 Keskusta – Aluekierros 30 km
2.7 Lapinlahti – Varpaisjärvi 100 km
5.7 Kortteisenmäki 35 km
12.7 Räimänkoski – Lentoasema 30 km
19.7 Noro – Käärmelahti 30 km
23.7 Vehmersalmen kierros 120 km
26.7 Haluna – Pieksänkoski 50 km
2.8 Jännevirta – Uuhimäki 37 km
9.8 Kumpunen – Heinäsuo 35 km
13.8 Tahko – Nilsiä 95 km
16.8 Kinnulanlahti – Alapitkä 45 km
23.8 Kehvo – Räimä 30 km


Yön yli-melontaretki 23-24.7 Tiilikalla Rautavaaralla

Huom! Ajankohta muuttunut.

Patikkaretki Orinoron rotkolle 31.7.2016

Orinoro on jännittävä koko perheen patikointi- ja retkeilykohde Soisalon saaressa Leppävirralla. Orinoron pituus on noin 100 m ja syvyys suurimmillaan lähes 20 m. Rotkon pohjalla pulppuaa lähde, lumi ja jää säilyvät siellä kesäkuulle saakka. Alueella kasvaa mm. raidankeuhkojäkälä ja pohjankorvanjäkälä. Orinoron rotkolaakso on Geologian tutkimuskeskuksen kokoamalla valtakunnallisesti arvokkaiden geologisten luontokohteiden listalla.
Lähtö retkelle klo 9.00 Siilinjärven linja-autoaseman parkkipaikalta. Omat eväät mukaan ja  sovitaan kimppakyydit lähtiessä.


Melonnan alkeiskurssi

Siilin Latu järjestää melonnan alkeiskurssin 28-30 pnä kesäkuuta 2016 Kanavatien rannassa kanoottivajalla. Kurssille otetaan mukaan 10 henkilöä.

Kurssi käsittää kolmena iltana 10 h koulutusta Suomen Melonta- ja Soutuliiton suositusten mukaisesti, sisältäen:

  • melonnan perustekniikat, eteenpäin melonta, kajakin ohjaaminen
  • varusteet
  • melonnan lajit ja harrastusmahdollisuudet

Kurssi antaa hyvät valmiudet opetella melontaa itsenäisesti eteenpäin sekä mahdollistaa kanoottien vuokraamisen ja retkille osallistumisen.

Kurssi sisältää opetuksen ja Opi melontaa-kirjasen ja kurssitodistuksen.

Kurssin hinta on 70€/hlö.

Ilmoittautumiset ja lisätietoja: Jarmo Tuhkanen, jarmo.tuhkanen@gmail.com, p. 0400-194069


Yölaulajalintujen kuunteluretki Iso-Jälän ympäri
pyöräillen torstaina 9.6.2016

Retkelle lähdetään Kasurilan Hiihtokeskuksen paikoitukselta klo 21.30.
Pyöräillään rauhallisesti ajellen Iso-Jälän ympäri. Pysähdellään välillä
kuuntelemaan yölaulajalintuja ja muitakin kesäyön ääniä.
On mahdollista, että esimerkiksi kaulushaikara, viitakerttuset ja satakielet
olisivat silloin äänessä.

Oppaana toimii siilinjärveläinen lintuharrastaja Markku Ukkonen.

Retken arvioitu kesto on noin 2,5-3 tuntia, joten lämmin vaatetus,
lämmintä juotavaa ja kiikarit reppuun. Retki on avoin kaikille
yölaulajalintujen konserteista kiinnostuneille, tervetuloa mukaan.

Tuulisella ja sateisella säällä retki peruuntuu, toteutumisen voit
varmistaa retkipäivänä 0500-947141 Jarmo / Liisa.


Frisbeeilta LatuRastilla 1.6.2016 klo 18.00

Opetellaan erilaisia heittotekniikoita. Kiekkoja löytyy lainaan mutta voit toki heitellä omillakin jos sellaisia omistat. Lopuksi lyhyehkö reipas sauvakävelylenkki jonka jälkeen sauna, makkarat ja mehutarjoilu.
Tiedustelut Antero Konttinen puh. 040 829 3912


Pihansiivoustalkoot 2.6.2016 klo 9.00

Siivoillaan LatuRastin piha-aluetta ja siirretään polttopuut uudempaan varastoon.
Varaa mukaan omat haravat. Lopuksi kahvitellaan ja paistellaan kodalla makkaraa.
Tervetuloa!

Retkeilykurssi perheille 25.4-29.5 2016

Siilin Latu ry. ja Tunturikerho Tsietsa järjestävät yhteistyössä lapsiperheille suunnatun retkeilykurssin. Kurssin aiheena on retkeily lasten kanssa. Kurssilta saa tietoa ja taitoja perusretkeilytaidoista ja ajatuksia lasten kanssa luonnossa ajanviettoon. Vetäjinä toimii yhdistysten retkeilykonkareita, joilla on varmasti omanlaisensa tarina kerrottavana retkeilyyn liittyen. Kurssi on ilmainen ja sille pääsee kymmenen ensiksi ilmoittautunutta perhettä. Lapsilla ei ole alaikärajaa, mutta
lapset tulevat kurssille vanhempiensa kanssa. Pyrkimyksenä on rohkaista lapsiperheitä olemaan luonnossa hieman pidempiäkin aikoja kuin muutaman tunnin nuotioretken verran.
Kurssi koostuu kolmesta iltatuokiosta ja yhden yön retkestä. Kurssi-illoissa käsitellään retkeilytaitoja, maastossa ruoanlaittoa ja ruokatarvikkeita ja niiden säilömistä, suunnistusta ja retkille varustautumista.. Kurssi-illoissa on oma ohjelma lapsille ja aikuisille. Aikuiset saavat hieman syvällisempää tietoa
retkeilytaidoista kuin lapset ja sitten perheet yhdistävät saamaansa oppia omilla retkillään ja kotona.
Ainoastaan yöretken muonitus on omakustanteinen.

Kurssiaikataulu ja ilmoittautuminen:

28.4. klo 17.30- n.19.30  Retkeilytaidot (mm. tulen käsittely) Makkarat ja mehut järjestäjiltä.
9.5. klo 17.30- n.19.30  Retkiruoat, varusteet (majoitteet, makuupussit ym.)
16.5. klo 17.30- n.19.30  Suunnistustaito (lapsille aarteen etsintää)
28.- 29.5. HUIPENNUKSENA YÖRETKI

Ilmoittautuminen alkaa 7.4 ja päättyy 17.4. Ilmoittautuminen
tehdään Siilin Ladun sähköpostiosoitteesen siilinlatu@gmail.com
ja samalla saa lisäinfoa kurssiin liittyen


Geokätköily tutuksi-kurssi 21.5.2016

LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi
Kurssin kesto klo 14.00-17.00
Geokätköily tutuksi -kurssilla tutustutaan lyhyesti lajin historiaan, harrastamiseen ja tarvittaviin välineisiin sekä käydään maastossa kokeilemassa kätköilyä
Ilmoittaudu : http://siilinlatu.suomenlatu.org/allakka/tapahtumat/…
Lisätietoja Olli 044 2103316 tai Seija 040 8672593


LatuLeidit marssivat esiin perjantaina 27.5 klo 18.00

Ensimmäinen vapaamuotoinen LatuLeidien kokoontuminen LatuRastilla, ensin pienen kisailun merkeissä jonka jälkeen päästään saunan lämpimään puhdistautumaan. Puhtaalle iholle on hyvä kokeilla Oriflamen ”aikuisten naisten rasvoja” ja samalla napostella pientä purtavaa.
Tule rentoon porukkaan viettämään hemmotteluilta latunaisten kanssa.
Ennakkoilmoittautumista pyydetään 20.5 mennessä tarjoilun järjestämiseksi Ladun sähköpostiin siilinlatu@gmail.com


YHDESSÄ pyöräillen -tapahtuma Suomen Ladun valtakunnallinen YHDESSÄ pyöräillen –tapahtumapäivä on lauantaina 14.5. Järjestämme koko perheen pyöräilyretken Fontanellan parkkipaikalta Räisälän kautta Kanavatien kodalle. Lähtö on klo 10.00 ja Kanavatien kodalla tarjoamme osallistujille mehut. Kodassa on tulet joten voit varata eväspussiisi myös makkaraa paisteltavaksi.


Linturetkeen 28.4 klo 17.30 muutosDSC_1712C

Retken kohde muutetaan lintutilanteesta johtuen Jälältä Raasioon.

Kaikille lapsiperheille tarkoitetun retken lähtöpaikka Kasurilan hiihtokeskuksen paikoitusalue.

Retkioppaana lintuharrastaja Markku Ukkonen ja retken jälkeen mahdollisuus makkaroiden tulisteluun ja havaintojen yhteenvetoon hiihtokeskuksen laavulla.

Lisätietoja Liisa 045 2611313.


 Hiihtoviikko: Ylläs, Siltalan majat vko 13, 26.3-2.4

Lähtö linja-autoasemalta lauantaina 26.3 klo 6.00
Suksipaketit voi halutessaan toimittaa Häkkisille Huuhkajantie 9 edellisenä iltana.
Tiedustelut  Urpo Häkkinen, puh. 044 2103315


 

 Lumikenkäretki Kinahmille lauantaina 19.3.2016

Lähtö ABC:n parkkipaikalta klo 9 omin tai kimppakyydein.

Retken pituus n.8-10 km harjumaisemissa.Kukin omin eväin varustautuen.

Makkaranpaistomahdollisuus todennäköinen.

Jos tarvitset kyytiä,tai lainavarusteita ota yhteyttä hyvissä ajoin

puh.0408293912 Antero Konttinen


 

 

Lumikenkäilyyn tutustutaan Kasurilan Hiihtokeskuksella
sunnuntaina 14.2.2016 klo 12 – 14

Siilin Ladun lumikenkäilyporukkaa on paikalla DSC_2594
kertomassa tästä yhä suuremman suosion saavuttaneesta talviliikunnasta.
Mahdollisuus osallistua  noin 1 tunnin mittaiselle opastetulle retkelle Hiihtokeskuksen lähimaastoon.
Lasten lumikenkäily on valvotusti huoltohallin pihapiirissä.

Lumikenkiä ja –sauvoja lainataan veloituksetta, myös lasten kenkiä kokeiltavana.

Nilkkoja lumelta suojaavat ulkoilujalkineet (ei niinkään monot) sopivat lumikenkäilyyn parhaiten.
Tapahtuma on avoin kaikille, ei osallistumismaksua. Tervetuloa mukaan.
Tiedustelut:
Olavi Oinonen 044-2103316, Antero Konttinen 040-8293912, Hiihtokeskus 017-4616100


TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

Yhdistyksen 35. toimintavuosi

Yleistä
Siilin Latu ry on Suomen Ladun jäsenyhdistys. Yhdistyksellä on toiminta-ajatuksena tarjota monipuolista liikuntaa ja harrastuksia kaikenikäisille teeman YHDESSÄ mukaisesti.
Yhdistyksessämme voit harrastaa seuraavia lajeja: lumikenkäily, hiihto, kuntosali, lentopallo, talvuinti, retkeily, perheliikunta, pyöräily, melonta, kyykkä, geokätköily, frisbeegolf.
Yhdistyksessämme on noin 635 jäsentä.

Hallitus
Siilin Ladun hallituksen muodostaa sääntöjen mukaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan valitut vähintään 6 ja enintään 12 jäsentä, joista puolet on vuosittain erovuorossa. Hallitus valitsee vuosittain keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa tarpeelliset toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna on läsnä.

Hallinto
Hallitus kokoontuu tarvittaessa. Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään maaliskuussa ja syyskokous marraskuussa.
Osallistutaan Savo-Karjalan latualueen kokouksiin ja koulutuksiin.
Osallistutaan Suomen Ladun valtakunnallisiin kokouksiin.
Osallistutaan Suomen Ladun järjestämiin koulutuksiin ja tapaamisiin tarpeen mukaan.

Tiedotus
Yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan jäsentiedotteella (ensisijaisesti sähköisenä). Ajankohtaisempaa tietoa tarjoavat yhdistyksen kotisivut sekä uutena Facebook- sivusto. Tapahtumista ilmoitetaan myös Uutis-Jousessa sekä kunnan kotisivuilla.

Alueelliset ja valtakunnalliset tapahtumat
6.2. YHDESSÄ hiihtäen Siilin Latu LatuRasti
14.5 YHDESSÄ pyöräillen
2.-4.9 YHDESSÄ meloen
17.9 YHDESSÄ nuku yön yli luonnossa
8.-9.10 YHDESSÄ uiden

23.1 Angry Birds Go Snow Joensuu
31.1 Angry Birds Go Snow Suonenjoki
7.2 Angry Birds Go Snow Kuopio
14.2 Angry Birds Go Snow Juankoski
27.2 Latualueen lentopalloturnaus Iisalmen Latu
huhtikuu Latualueen kevätkoulutuspäivä Puijon Latu, some-viestintä
23.-24-4 Kevätliittokokous Lohja Kisakallio
toukokuu Melonnan peruskurssi, Varkauden Latu
11.-17.6 Suomi Meloo Keuruu-Padasjoki
heinäkuu Tour de Mäntyharju pyöräilytapahtuma
27.-31.7 Retkimelonta + soutu Water Route
11.9 Latualueen kyykkäturnaus Juankosken Kuntoilijat
1.-2..10 Latualueen syyspäivät ja -kokous Kiuruveden Latu
22.-23-.10 Syysliittokokous Nilsiä Tahkovuori

Varsinainen toiminta

Lajien tapahtumapäivämäärät ilmoitetaan yhdistyksen kotisivuilla ja Facebookissa päivämäärien varmistuttua.

Säännöllisesti liikuttavat lajit
Lentopallo Pöljän koulu tammi-huhtikuu, syys-joulukuu
Kuntosali Ahmon koulu tammi-huhtikuu, syys-joulukuu
Talviuinti Siilinlahden uimala/Kanavatien uintipaikka tammi-huhtikuu, syys-joulukuu
Lumikenkäily tammi-huhtikuu, lumitilanteen mukaan
Pyöräily touko-syyskuu
Melonta touko-syyskuu

Kohderyhmänä koko perhe
Hiihtoretket/kuutamohiihto
Luonto- ja linturetket
Retkikoulu
Frisbeegolf
Geokätköily
Perhemelonta
Metsämörritapahtumat
Pikkujoulu

Retket ja vaellukset
Hiihtoviikko Ylläs, Siltalan majat vko 13
Räsä-Ukon laturetki järjestelytehtävät yhdessä liikuntatoimen kanssa
Ruskaviikko Utsjoki, Akumaja vko 36
Erikseen ilmoitettavat retket lumikenkäillen, hiihtäen, meloen, retkeillen

Muu toiminta/tapahtumat
TYHY-ja koululaisryhmien ohjaus mm.lumikenkäily, hiihto, melonta, retkeily, geokätköily
Yhdistyksen 35-vuotisjuhla
Retkeilykummitoiminta

Vuokraustoiminta
LatuRasti, Latukota, Kanavatien kota sekä talviuintipaikkojen avainten vuokraus
Kajakki- ja lumikenkävuokraus

Talkootoiminta
Vuokrattavien kiinteistöjen huoltoon ja ylläpitoon liittyvät tehtävät
Järjestyksenvalvontatehtävät
Talviuintipaikkojen kunnossapito

Yhteistyökumppanit
Siilinjärven kunta
Tunturikerho Tsietsa
Siilin Rasti
Alueen latuyhdistykset
Paikallislehti Uutis-Jousi
POP-pankki Siilinjärvi
Siilinjärven luonnonsuojeluyhdistys
Siilinjärven Kamerat
Siilinjärven Sydänyhdistys
Terässiilit
ETU-luokka
Siilinjärven 4H-yhdistys
Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Siilinjärvellä 8.10.2015
Hallitus


SIILIN LATU RY TALOUSARVIO 2016

VARSINAINEN TOIMINTA
TUOTOT
HIIHTORETKITUOTOT 14 000 MELONTATUOTOT 800 AVANTOUINTITUOTOT 1 200
MUUT TUOTOT 1 500
TUOTOT YHTEENSÄ 17 500

KULUT
INVESTOINNIT RAKENNUKSET JA KALUSTO -3 000
MUUT KULUT
TIEDOTUS JA ILMOITUKSET -1 200 TOIMISTOKULUT -1 500
MUUT MATKA- JA KOKOUSKULUT -1 500 KALUSTOKULUT -2 000 SÄHKÖ -2 700 VAKUUTUSMAKSUT JA KIINT.VERO -900 KOULUTUS JA YHTEISTOIMINTA -1 000
MAKSETUT JÄSENMAKSUT -100 KIINTEISTÖKULUT -2 700 MUUT SEKALAISET KULUT -1 200 HIIHTORETKIKULUT -14 000 MELONTAKULUT -1 200 LENTOPALLOKULUT -200
MUUT KULUT – 30 200
KULUT YHTEENSÄ -33 200

VARSINAINEN TOIMINTA -15 700

VARAINHANKINTA
TUOTOT
JÄSENMAKSUT 4 200
TALKOOTOIMINNAN TUOTOT 6 000
KIINTEISTÖN VUOKRATUOTOT 7 000
TUOTOT YHTEENSÄ 17 200

KULUT
MUUT VARAINHANKINTAKULUT -1 200
MUUT VARAINHANKINTKULUT YHTEENSÄ -1 200

SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA
KULUT
KORKOKULUT -200
SIJOITUS- JA RAH.TOIM.KULUT YHT. -200

OMATOIM. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ 100
SATUNNAISET ERÄT
YLEISAVUSTUKSET
KUNNAN AVUSTUS 600
TILIKAUDEN TULOS 700

 

 Lumikenkäretki LatuRastilta 23.1. klo 10

Matka n. 6 km Tarinalaakson harjumaastossa. Retken päätteeksi on mahdollisuus omien makkaroiden paistoon kodalla. Siilin Ladulla on lumikenkiä lainattavissa veloituksetta.
Yhteyshenkilö Antero Konttinen, puh. 040 829 3912

 


Pikkujoulu LatuRastilla

lauantaina 12.12.2015 klo 17.00.
Puuro, kahvit & jouluista ohjelmaa
Tervetuloa!


Melontakauden päättäjäiset Kanavatien kodalla
maanantaina 02.11.2015 kello 18 –

Paistetaan makkaraa, juodaan pullakahvit, jutellaan menneistä ja tulevista, ollaan iloisia ja vietetään rakentava ilta. Pidetään myös palaveri, jossa päätetään ensi kauden henkilöt ja roolit heille.
Mietitään tapahtumat ja osallistuminen niihin ja miettikää jotain uutta ensi kesäksi.

Tervetuloa


Patikkaretki Pisalle 4.10.2015

Lähtö kimppakyydein Siilinjärven linja-autoasemalta klo 9.30. Huomioithan että retkellä on vaativaa nousua. Omat retkieväät ja juomiset, ei tulipaikkoja.

Yhteyshenkilöt Liisa Tenhunen 045 2611313, Jarmo Junnila 0500 947141


 

Melontakausi

päättyy maanantaimelontaan 28.9 Kanavatien kodalta kello 17.30

Yhteyshenkilö Tuomo Puustinen p. 040 541 8140


Tiilikkajärven patikka

Kiuruveden Ladun järjestämänä 25. – 26.9.2015, Savo-Karjalan latualueen yhteinen tapahtuma.
Lauantai 25.9. klo, 9.00 kokoontuminen Sammakkotammen opastuspaikalla (Valtimontie 1095, Rautavaara)
Sunnuntai 26.9. klo 13.00, aloitetaan kotimatka Uiton kämpältä
Kimppakyydit ellei Kiuruveden Ladun järjestämä yhteiskuljetus reitillä Kiuruvesi – Iisalmi – Sonkajärvi – Rautavaara sovi. Retkestä enemmän valikossa toimintamuodot, retkeily

Yhteyshenkilö Esko Pietikäinen esko.pietikainen@pp1.inet.fi tai 040 – 024 5609


Kuutamomelonta 26.9.2015

pidetään sään salliessa 26.9.2015 alkaen klo 18.00 kanoottivajalta

Yhteyshenkilö Tuomo Puustinen p. 040 541 8140


 Kesän 2015 pyöräilykalenteri

05.05.15 Vuorela – Lentoasema 30 km
12.05.15 Koivusaari – Hamula 24 km
16.05.15 Maaninkajärven ympäri 70 km*
19.05.15 Pöljä – Ystävyyden maja 25 km
26.05.15 Toivala – Tikkalansaari 35 km
02.06.15 Kuuslahti – Kolmisoppi 26 km
06.06.15 Muuruveden kierros 100 km*
09.06.15 Käärmelahti – Vehkasuo 40 km
16.06.15 Kehvo – Räimä 30 km
23.06.15 Kolmisoppi – Hoikki 26 km
27.06.15 Vehmersalmen kierros 120 km*
30.06.15 Keskusta – Aluekierros 25 km
07.07.15 Kortteisenmäki 35 km
14.07.15 Lentoasema – Räimänkoski 30 km
18.07.15 Kuopionkierros (uusi) 80 km*
21.07.15 Pieksänkoski – Haluna 50 km
28.07.15 Uuhimäki – Jännevirta 37 km
04.08.15 Vehkasuo – Kumpunen 35 km
08.08.15 Nilsiä – Tahko (uusi) 90 km*
11.08.15 Heinämäki – Koivumäki 45 km
18.08.15 Noro – Käärmelahti 30 km
25.08.15 Kinnulanlahti – Alapitkä 45 km
29.08.15 Saaristokaupunki 75 km*
01.09.15 Toivala – Sotku 30 km
08.09.15 Kasurilanmäki 20 km


Perheretki Halmejoen luontopolulle 18.7

Lähtö linja-autoasemalta kimppakyydein klo 10

Vajaan kahden kilometrin mittaisella luontopolulla esitellään muun muassa lehtoja ja niiden kasvillisuutta. Polulla kulkija pääsee tutustumaan myös Halmejoen monipuoliseen linnustoon.

Hyvällä onnella alueella voi kuulla vaikkapa kirkkaankeltaisen kuhankeittäjän kauniin huilumaisen vihellyksen.  Myös alueella tehdyt ennallistamistyöt kuuluvat luontopolun sisältöön. Luontopolulle pääsee Ranta-Toivalantieltä ja sen pystyy kiertämään ilman kumisaappaita.
Polun varrella on pieni nuotiopaikka.

Yhteyshenkilö Olavi Oinonen p. 044 2103316


Pelastusharjoitusta melojille 16.7 klo 18 alkaen

Kokoonnutaan Kanavatien kanoottivajalle josta siirrytään Pappilan uimarannalle.

Varaa mukaasi uimapuku tai jos omistat neopreeniasuja uintiin tai melontaan niin aina parempi.
Nenän sulkeva klipsi ja uimalasit tai maski ovat hyviä varusteita jos löytyy kotoa.
Jos käytät silmälaseja ja et tule ilman toimeen kiinnitä ne remmillä pään takaa ja mahdollisesti vielä liiveihin lyhyellä narun pätkällä jottei tule kallista harjoitusta. Jokainen vastaa itse mukaan ottamistaan varusteista ja ainakin sormukset ovat syytä jättää vaikka autoon.
Mikäli sinulla ei ole omaa kalustoa voit lainata ladun kalustoa harjoitukseen korvauksetta.

Harjoitellaan avustettua kajakkiin kiipeämistä kaatumisen jälkeen vesillä, jolloin jokainen on vuorollaan pelastaja ja pelastettava. Lisäksi harjoitellaan tuen ottoa melalla, jolloin kaatumisriski pienenee. Halukkaille voin opettaa myös eskimopyörähdyksen perusteita. Pyörähdyksen oppiminen vie yleensä jokusen harjoituskerran, mutta jos paikalla on oikein innokkaita niin sovitaan siitä erikseen paikalla.

Yhteyshenkilö Jarmo Tuhkanen puh. 0400 194069


Yölaulajalintujen kuunteluretki pyöräillen to- 11.6.2015

Kokoontuminen Kasurilan laskettelukeskuksen paikoituksella klo 22.30.
Edetään rauhallisesti pyöräillen Iso-Jälän ympäri.
Välillä pysähdellään kuuntelemaan lintuja ja muitakin kesäyön ääniä.
On mahdollista, että esim. kaulushaikara, satakieli, viitakerttuset ja
ruisrääkkäkin olisivat silloin äänessä.

Retken arvioitu kesto n. 2,5-3 tuntia.
Lämmin vaatetus,-käsineet, lämmintä juotavaa ja kiikarit mukaan.

Retken oppaana toimii siilinjärveläinen lintuharrastaja Markku Ukkonen.
Tälle Siilin Ladun järjestämälle retkelle ovat tervetulleita kaikki
yölaulajalintujen konserteista kiinnostuneet.

Yhteyshenkilö Jarmo Junnila 0500-947141


PYÖRÄILLÄÄN-YHDESSÄ  valtakunnallisen pyöräilyviikon perheretki
Laskettelukeskuksen laavulle Kasurilaan lauantaina 16.5.2015

Retkelle lähtö Fontanellan paikoitukselta klo 10.pyöräily 1.9.2013
Poljetaan Metsämörrin  johdolla rauhallista vauhtia liikennesääntöjä
noudattaen. Edestakainen pyöräilymatka on noin 6 km.

Laavun läheisyyteen on järjestetty pieniä taitotehtäviä eri-ikäisille osallistujille.
Mukaan omat retki-eväät, Siilin Latu tarjoaa pyöräilijöille mehut klo 11-13.
Retki on avoin kaikille lapsiperheille, ainoastaan pyöräilykypärän käyttö on toivottavaa.
Tervetuloa mukaan.

Tiedustelut Liisa 045 2611313


Koko perheen linturetki Lapinjärvi-Mustavirta alueelle
Maaningalle keskiviikkona 22.4.2015.Linnunpönttö 5a
Lähtö Patakukkula paikoitukselta klo 18.

Siilin Ladun ja lintuyhdistys Kuikan yhdessä järjestämän
retken lintuasiantuntijana toimii BirdLifen retkikummi
siilinjärveläinen Eelis Rissanen.

Sään mukainen vaatetus, kiikari ja retkieväät mukaan
makkaran tulistelumahdollisuus Luppotuvalla.
Retki on avoin kaikille lapsiperheille.

Tiedustelut Liisa Tenhunen 045-261 1313, Eelis Rissanen 050-569 9091


Melojien kevätpalaveri Kanavatien kodalla torstaina 16.4.2015 klo 18.

Tervetuloa .

Tuomo


Hiihtoviikko Saariselän Tievatuvalle 6 – 13.4.2015

TÄYSI!  Yhteyshenkilö Urpo Häkkinen puh. 044 210 3315 tai  urpoh@dnainternet.net


Kutsumme

Keskiviikkona 15.4.2015 klo 18.45

LATU RASTILLE Huvikummuntie 45, 71800 Siilinjärvi

Kuuntelemaan Harri Ahosen luentoa

Pohjois- Skadinavian vaellusreitit- kirjastaan

TERVETULOA

Tunturikerho Tsietsa


Siilin Ladun sääntömääräinen kevätkokous 26.3.2015 klo 19.00
Kokouspaikka LatuRasti, Huvikummuntie 45, Siilinjärvi
Käsiteltävät asiat mm. tilinpäätös 2014, toimintakertomus 2014
Kahvitarjoilu
Hallitus


Pikkulinnun pönttöjä naputellaan Savon ammatti- ja aikuisopisto
SAKKYN työtiloissa Toivalassa lauantaina 21.3.2015 klo 10-13.

Tämä on ensimmäinen neljästä Siilin Ladun erityisesti lapsiperheille
suunnatuista luontotapahtumista, ei osallistumismaksua.
Järjestäjä hankkii tarvittavat rakennustarvikkeet ja opastaa
pönttöjen  rakentamisessa.
Omia työvälineitä on hyvä ottaa mukaan.

Töiden välillä pidetään mehutauko ja jutellaan huhti-
kesäkuulle jo suunnitelluista luonto-, linturetkistä.

Tervetuloa koko perheen voimin naputtelemaan,- Metsämörrikin tulee!

Yhteyshenkilö Liisa  045 2611 313.


Savo-Karjalan latualueen talviulkoilupäivä LatuRastilla su 8.2.2015 klo 11.00-16.00

Mahdollisuus hiihdellä ja lumikenkäillä ohjatusti. Sauna lämpiää ja kodassa voit paistella omia makkaroita.
Ilmoitathan tulostasi Ollille sähköpostilla olavi.oinonen@dnainternet.net.
Kahvitarjoilu
Tervetuloa


Lumikenkäretki 7.2.2015 klo 10.00-14.00 Laukanlammen majalle

Retki järjestetään yhdessä tunturikerho Tsietsan kanssa.
Lähtö klo 10 Laitilanmäen luomutilan paikoitukselta, osoite Laitilantie 110, Siilinjärvi.

Maasto on helppokulkuista mutta retki luokitellaan vaativaksi koska retken kokonaispituus
on noin 8-9 km. Omat eväät ja lämmintä juomista mukaan.Laukanlammella on mahdollisuus
paistella omia makkaroita.
Retken jälkeen luomumyymälän kahvio palvelee klo 15.00 saakka

Tiedustelut lumikengistä ym. Antero Konttinen puh. 040 829 3912


Kuutamohiihto 4.2.2015 LatuRastin kodalta klo 19.00-21.00

Hiihdetään helppo golf-lenkki, opastus LatuRastin pihasta.
Mehutarjoilu, kodassa mahdollisuus paistella omia makkaroita.

Tiedustelut Pekka Arffman puh. 050 5547359


Hiihtoviikko Saariselän Tievatuvalle 6 – 13.4.2015.Huipulla3

Tievatuvan retkeily-kurssikeskus sijaitsee Saariselän
tunturialueen upeissa hiihtomaisemissa Urho  Kekkosen
kansallispuiston vierellä.
Huolletun latuverkoston kokonaispituus on yli 200km.
Ladulle pääsee suoraan Tievan  pihasta.

Saariselkä-Kiilopää on monien harrastusmahdollisuuksien
aluetta, laskettelu, lumikenkäily ja yli kilometrin mittaisen
pulkkamäen  laskeminen on varmasti monelle uusi, upea
kokemus.
Saariselän keskukseen kertyy latua myöten matkaa 14 km.

Majoitumme
Retkitievan 2 hh tai 3-4 hh huoneisiin.
– ruokailu- ja oleskelutilat sijaitsevat päärakennuksessa.
– yhteiskäytössä olevat wc  ja suihkutilat ovat käytävän päässä.
– lähisauna on päärakennuksen pohjakerroksessa ja  erillinen rantasauna
Kakslauttasen varrella
– varusteiden kuivatus, pesukone ja suksien voitelu ovat kellarikerroksessa.

Hinnat
2 hh /47 € /hlö /vrk
3-4 hh /43 € /hlö/vrk, jos huoneessa on enemmän kuin 2 henkilöä.
– aamupalalla voit tehdä retkieväät ja palata retkeltä taas
saunomaan ja päivälliselle Tievan seisovan pöydän antimille.
– Matkakulut  ovat erikseen.

Sitovat ilmoittautumiset 31.1.2015 mennessä

Yhteyshenkilö Urpo Häkkinen puh. 044 210 3315 tai  urpoh@dnainternet.net


Luontoretkeilyä lumikengillä

”On hanget korkeat nietokset” toisin kuin viime talvena.
Sydäntalven pakkanen ja puhtauttaan hohtava lumi luovat
illuusion ”koskemattomasta” luonnosta, joka löytyy heti
nurkan takaa lähipuistikosta, mäennyppylältä tai tutusta metsästä.

Jokamiehen oikeuksien sallimissa puitteissa
voit valita itse reittisi tai seurailla jänisten ja
muiden harrastajien polkuja, jotka useinkin
kuljettavat sinua hämmästyttävien
luontokohteiden kautta.
Pakkasraja on lumikenkäilyssä tuntematon
asia, tosin koviin pakkasiin ei kannata lähteä yksin.

Kaupoista löytyy jo kohtuuhintaisia lumikenkiä ja sauvoja.
Ensikokemuksen lajista voi hankkia myös vuokravälineillä.

Tervetuloa Siilin Ladun järjestämälle kauden ensimmäiselle
opastetulle lumikenkäretkelle sunnuntaina 4.1.2015 klo 10.
Lähtöpaikkana on LatuRasti.

Tarjolla on kaksi eripituista reittiä kestoltaan n. 2-2,5 tuntia.
Lumikenkiä ja sauvoja on lainattavissa.
Eväät ja juomista vaan reppuun ja makkaranpaistoonkin on mahdollisuus.

Tiedustelut Antero Konttinen 040 – 829 3912